keskiviikko 17. elokuuta 2011

Herkkumuffinsseja






Kesä on melkein mennyt, mutta tässä ihanat kesäherkut puutarhapöydälle juhliin tai vaikka leikkimökkiin kattausta koristamaan. Nämä ovat superherkullisia, mutta suklaan ystävänä olen jäänyt kaipaamaan tumman ruskeaa puuvillalankaa. Eli jos joku tietää mistä saa (esim. nettikauppa), niin kommenttia kiitos :) Myös nonparelleja perinteisen värisenä en ole löytänyt, valkoisiin olisi ollut mukava saada värikkäät pötköhelmet koristeeksi. Mutta näihin ihanan muheisiin kreemimuffinsseihin vaaleanpunaiset sopivat hyvin. Reseptinä vain puolipylväät ja päivän hiljainen hetki :)

perjantai 12. elokuuta 2011

Päiväpeitto pojalle



Pari vuotta sitten tein esikoiselle tilkkupeiton samassa hyvässä ohjauksessa kuin nuo hauskat hatutkin. Yritin hieman jotain muuta kuin perinteisiä (mutta helppoja) saman kokoisia neliöitä. Muistaakseni oli aika haasteellista ommella peitto vanusisuksineen kasaan ja tikakkauksetkin paikalleen. Ja tällainen siitä tuli :) Peiton teon jälkeen tajusin, että kaikille lapsille täytyy tarjota samat jutut, ja niinpä kaapissa odottaa kankaat myös kahta muuta peittoa varten. Tai oikeastaan kolmattakin, koska aion tehdä Leeville uuden peiton. Ensimmäinen on nimittäin normaalin sängyn kokoinen ja nyt pojat nukkuvat pienemmissä sängyissä ja peitto on hankala taitella kolmeen osaan pedatessa. Muutenkin tuo tilkkuompelu koukutti taiteellisuudessaan ja monipuolisuudessaan. Olen saanut lahjaksi anopilta tilkkutyösetin, joka jatkossa helpottaa huomattavasti kankaiden käsittelyä. Ja tikkauksia voisin kokeilla käsinkin kirjoten, tai ainakin nimet koristeeksi. Eli toivottavasti seuraavan vuoden aikana ompelen kolme uutta (hienompaa :)) tilkkupeittoa, jotka koristavat lasten sänkyjä uudessa kodissa :)

torstai 11. elokuuta 2011

Hassut hatut





Nämä ovat ne viime talvena huovuttamani hatut, joita sai paiskoa kylppärin lattiaan mielin määrin! Näitä aikaisemmin en ollut kokeillut kuin neulahuovutusta ja tein nämä ystäväporukassa, jossa oli asiantunteva ohjaaja ja hyvinhän hatut ohjauksessa onnistuivat. Pojat tykkäävät ottaa nämä myös roolileikeissä päähänsä :) ja ovat kuulemma ihan kuin pupun korvat.... Innostuin huovutuksesta, niin että olisi kiva huovuttaa pulkkapeitto ja matto, kunhan joskus olisi siihen aikaa. Taustalla näkyy teini-iässä tekemäni tilkkutäkki, joka palvelee hyvin nurmikolla ja rannalla edelleen. Täkki on tehty pääasiassa vanhoista vaatteista, eli niinkuin pitääkin. Tilkut muistuttavat eletystä elämästä :)

maanantai 8. elokuuta 2011

Lisää pyykkipoikapusseja






Tässäpä pari pyykkipoikapussia ihanassa maalaismaisemassa. Näitä on mukavan nopea ommella ja näihin on korjattu myös sanka. Nyt sangan molemmissä päissä on napit, joten sen saa käännettyä tai vaikka solmuun pussin suulle. Itselleni teen myös tuollaisen vihreäpilkku-ruusuisen. Ystäväni kanssa tuli puhetta tarvitseeko ihminen tällaista. Lopputoteamuksemme oli, että pyykkipoikia ei tule välttämättä kuin kesäisin käytettyä, niin ne ovat useinkin aika rumassa purnukassa. Eli taitaa melko moneen kotiin tällainen kauniskankainen vähän tilaa vievä pussukka olevan tarpeen?!?

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Retrokankaista ja kesäkasseja




Ihanista anopilta saamista vanhoista kankaista syntyi mukavia kesäkasseja. Lisää on näitäkin tuossa ompelua vaille, kunhan vain ehtisi..... Mutta vihreä on suosikkini, vanhoista tyynyliinoista tehty. Vuorikin on apilakangasta. Anteeksi vaan hieman epätarkka kuva. Vaaleanpunainen kukkakassi on isompi. Sinne mahtuu koko perheen vaihtovaatteet ja uintikamppeet rantareissuille. Ja itse kirjotut ristipistot koristavat taskuja. Vielä on kesää jäljellä, että ehtii kasseja käyttämään :) Tänään oli uintivesikin vielä lämmintä, vaikka hauen näkeminen rantavedessä meinasi saada veden viilenemään! Mato-ongella napattiinkin yksi särki.

tiistai 2. elokuuta 2011

Tuunaus jatkuu





Tai oikeastaan se, josta tuunaus alkoi. Näin joskus jonkun lehden sivulla jonkun kodissa kuvan ihanasta lampusta ja en voinut unohtaa ideaa. Ja niinpä jonkin aikaa sen lehden lukemisesta virkkasin jo lävikön reunaan pitsiä. Tämän lampun tekemisestä en selvinnyt ihan itse vaan miehen piti käydä töissä poraamassa lävikön pohjaan johdon mentävä reikä. Lamppu ja johto ovat siis valmiit ja lävikkö naapurimaamme ihanasta halpistavaratalosta ja pitsi itse virkattua apilapitsiä. Pimeässä valo loistaa ihanasti lävikön rei'istä. Ja tietysti verhoihin piti saada myös "pitsitampit". Pitsiunelmakodin toteuttaminen jatkukoon!