keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Kätevä-messuilla


Lahdessa oli vime viikonloppuna Kätevä-messut ja näin siellä niin mukavia juttuja, että täytyy täälläkin messuista puhua. Messuille mennessä ajattelin näkeväni samat lastenvaatekojut ja lakumyyjät kuin ennenkin, mutta yllätyin kuinka erilainen valikoima olikin. Vai kiinnitinkö vaan huomioni tällä kertaa eri asioihin?

Kaikkein innostavinta oli jutella parin pitsinnyplääjän kanssa. Olen aina haaveillut pitsin nypläämisestä ja nyt olen askeleen jo unelmaa lähenpänä. Heinämaan pitsinkutojat ry  Orimattilassa järjestää joka kevät ja syksy pitsinnypläyskursseja ja sinne aion suunnata, kunhan aika antaa myöten.

Toinen mieleenpainuva kohtaaminen oli Peikonpojan kanssa. Kojussa oli kauniista kankaista tehtyjä neuvolakortin kansia ja huppuideana vanhoista lusikoista tehtyjä kakkulapioita ja haarukoita. Lusikkaosa oli siis taottu sileäksi ja näin saatu kaunis kakkulapio.

Kolmas kaunis mieleenjäänyt messukoju oli Carla country cottage.  Kojussa oli mekkoja, huiveja, koruja ja muita asusteita pellavasta, villasta, silkistä, hopeasta ja pronssista. Erittäin kauniita ja ihanan värisiä minun silmääni.

Myös keramiikkakojujen kohdalla pysähtelin. Toisessa oli mielettömän kaunis valkoinen keraaminen sydämen muotoinen kello pitsikuviolla, jonka ostamatta jättäminen harmittaa. Toisessa keramiikkakojussa oli nukkekodin huonekaluja ja tarvikkeita: Erittäin kauniita, pikkutarkkoja ja huolellisesti valmistettuja. Näistä ei vaan tullut otettua käyntikorttia mukaan. Ja keramiikkakurssillekin olen haaveillut joskus meneväni.

Käteeni tarttui muutama rulla villaa, rulla paperinarua ja peltisiä pikkuleipäpurnukoita, joita aion käyttää tuikkukuppina. Peltikojussa oli Peltituote P. Tuomisen valmistamia erilaisia pläkkituotteita piparimuoteista kynttilälyhtyihin. Olivat aika hienoja, ja taitaa olla aika harvinainen käsityömuoto nykyään.

Villasta aion huovuttaa pannunalusia ja paperinarusta aion virkata lampunvarjostimen, joka jo yläkuvassa näkyy aloitettuna. Olikin hitaampaa hommaa kuin kuvittelin :) Mutta tällaisia inspiraation lähteitä tällä kertaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti