tiistai 18. joulukuuta 2012

Joulukuusen koristeita


Joulukuusi on ollut mielessä jo pitkään, mutta pitsiliinojen virkkaus on ollu ensijalla, jotta ehtivät kummeille ja mummeille korttien mukaan :) Nyt olen saanut ensimmäiset kuusenkoristeet valmiiksi. Myös lapset tekivät hamahelmistä innokkaasti kuusenkoristeita, joten tänä vuonna meillä on sekä pitsi- että hamahelmikoristeita kuusessa. Mutta sehän kuusesta täydellisen tekee, jokaisen oma käden jälki. Koko perheen kuusi, koko perheen koristeet :) 

Näiden kiemurakoristeiden ohje löytyy Dropsdesignin nettisivuilta. Siellä on myös hurjan paljon muita ohjeita, jouluohjeita ja kaikkea kivaa! Jos et ole vielä koskaan käynyt sivuilla, kannattaa ehdottomasti kurkata! Tämä oli kiva ohje, kun ei tarvitse tärkätä. Kiemura saadaan aikaan, kun virkataan 3-4 pylvästä jokaiseen ketjusilmukkaan. Samalla tavalla kuin pyyhepitsissä täällä. Päähän vielä pikkuinen helmi.

Olen tehnyt myös kasan tärkättäviä koristeita ja myös viime vuoden aikaansaannokset odottavat toimenpidettä, joten niistä sitten lisää, kun saan ne viimeisteltyä. Olen tehnyt myös pitsienkeleitä kuuseen ja virkattu kuusentähtikin on tekeillä, mutta tärkkään sitten kaikki kerralla. Nämä kiemurat pääsivät mustikanvarpuihin keittiön pöydälle adventtikynttelikön viereen. Ja huomatkaahan kuvasta kuinka mustikanvarvuissa alkaa olla jo silmuja ja kukkia! Ne kukkivat, kun poimii ne ensimmäisten pakkasten jälkeen metsästä maljakkoon. Mutta vaativat pakkasen puraisun kukkiakseen, myös pari viikkoa maljakossa....





Tässä lasten hamahelmistä tehdyt kuusenkoristeet. Roikkuvat toistaiseksi Amarylliksessä. Amarylliksen olen istuttanut uudelleen lasimaljakkoon, jossa on sammalta. Sammaleenhan voi hakea metsästä myös talvella ja sulattaa sisällä. Sammaleen voi myös kostuttaa  uudelleen sen kuivattuaan. Amaryllishän ei vaadi multaa välttämättä, eikä edes vettä. Itse laitoin maljakon pohjalle tilkan multaa ja vettä istuttaessa. Juuret puistelin mullasta, jotta sain aseteltua sipulin hyvin. Ja sammalta on sivulla, mutta sipuli ei saa olla kokonaan peitossa. Nämä ohjeet sain puutarhurisiskoltani, kun halusin päästä eroon kaupan muoviruukusta....

Ja loppuun vielä kuva tämän vuoden piparitalosta. Olisin halunnut tehdä tavallisen, mutta Esikko vaati muumia. Valitin sen vaikeaa kasaamisvaihetta, jolloin Esikko totesi vain minulle:"Olet nyt vanhempi, kyllä onnistut!" Joten pakkohan se oli taas tähän ryhtyä. Talosta tuli yhtä ruma kuin ennenkin, mutta tänä vuonna en polttanut sormiani.... Ja Esikon mielestä talo on "Hirveän hieno!" Kyllä täytyy tämän kädentaitajan todeta olevansa parempi virkkaaja kuin leipuri. Tässä vielä viime vuoden virkattuun taloon linkki. Myös se koristaa olohuonettamme.


1 kommentti:

  1. Hieno muumitalo :)

    Minunkin on joka vuosi tehtävä piparkakkutalo ja aina siitä tulee "kaunis" :) Onpa kuitenkin omatekemä.

    VastaaPoista