maanantai 24. syyskuuta 2012

Vihreä pitsiliina



Virkkasin muutama viikko sitten samanlaisen pitsiliinan kuin aiemmin. Mutta nyt virkkasin ohuemmalla koukulla ja langalla, jolloin liinasta tuli pienempi ja siistimpi. Vihreä väri ei oikein kunnolla pääse oikeuksiinsa nopeasti otetussa kuvassa, mutta kyseessä on kaunis kevään vihreä. Alla vielä kuva liinasta ihanan tekopaprikan alla, jonka sain ystäviltä viime viikolla. Tämä liina taitaa vaan aloittaa joululahjavaraston kerryttämisen ;)




sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Hääparin servietit



Minulla oli eilen kunnia toimia kaasona ystäväni häissä ja morsiamen kanssa visioimme morsiamen ja sulhasen servietteihin hääparin nimikirjaimet. Kirjasinmallin löysimme siskoni Japanista tuomasta kirjontakirjasta, jossa on aivan ihania malleja joka tilanteeseen. Sain työn viime hetkellä valmiiksi huolimatta siitä, että harmaa lanka loppui ja uutta vyyhtiä piti etsimällä etsiä. Ja ihan samaahan ei tietenkään löytynyt, mutta uusi väri oli vain hieman kiiltävämpi kuin yli kymmenen vuotta sitten ostettu harmaa. Kirjonta on mukavaa ja haasteellista. Ja se vaatii myös kärsivällisyyttä, jota minun on syytä harjoitella ;) Mutta lopputulokseen olen tyytyväinen vaikka kirjaimet eivät täysin samanlaisia olekaan ja tarkkasilmäinen saattaa jopa huomata yhden virheen....mutta eihän se omien käsien työltä näyttäisikään, jos se olisi täydellinen!!!

Onnea vielä kauneista kauneimmalle hääparille! Nauttikaahan kuherruskuukaudesta!












maanantai 3. syyskuuta 2012

Tuolin tuunaus osa 3




Nyt sain tuunattua kolmannenkin tuolin. Tämän aarteen löysin kirpparilta vitosella ja tuolin päällinen sopi kyllä väreiltään meille täydellisesti, mutta muuten kangas ei miellyttänyt. Tämä oli helppo korjata, sillä kangas ja tuolinpäällinen ovat vain neljällä ruuvilla kiinni. Ensin ajattelin pojan huoneeseen tätä tuolia, mutta sinne löysikin tiensä ihan "oikea" koululaisen tuoli pyörillä, joten tämä pääsee kodinhoitohuoneeseen ompelupisteeseen, josta se on helppo nostaa keittiöön lisätuoliksi :)

Seuraavaksi pitää keksittyä keskeneräisiin hommiin, eikä taas aloittaa uutta - kuinkahan käy!?!







sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Tuolin tuunaus osa 2



Tuolien tuunausprosessi jatkui jakkaralla, joka myös oli apuna maalaushommissa, ja jonka pelastin veljeni kaatopaikkakuormasta :) Ensin halusin päällystää tuolin hillitysti vaaleilla sävyillä, mutta kaksi väriä eivät aivan riittäneet, joten jouduin vaihtamaan suunnitelmaa. Eli nyt meillä on Järkkyjakkara, Hippituoli, Piilopalli tai Unelmatuoli, miksi ikinä sitä haluaa kutsua :) Ja joku kyseli että millä kiinnitin edellisenkin päällisen, niin otinpas jakkaran nurjalta puoleltakin kuvan: Eli narulla kiristettynä jalkojen ympäri rusetille. Seuraavana tuolin tuunausvuorossa kirpparilta ostettu valkoinen kaunis tuoli, joka saa uuden kangaspäällisen.

Ja kiitos taas parille uudelle lukijalle! On mukavaa huomata, että blogiani seurataan! Ja kurkatkaa myös Kesätuulian twitteriä, sieltä löytyy aina kaikenlaisia keskeneräisiä töitä (varsinkin, jos päivityksiä tänne tulee hrvemmin) ja kurkkauksia perheemme arkeen. Twitteriähän voi seurata, vaikka ei siellä tiliä omaisikaan. Twitteriin löytyy linkki blogin oikeasta yläreunasta :)







Viirit lasten kutsuille






Lasten kutsuilla on aina hauskaa! Ja eilen oli merkilliset synttärit: Lasten kutsuilla 15 lapsen kanssa oli hiljaisempaa kuin sukulaisten kanssa kahvitellessa :D Alkuviikosta ompelin viirin kattoon vanhoista ihanista vaaleansinisistä kankaista. Ompelin myös alustoja tarjoiluastioille samoista kankaista. Muffinssitelineen alunen on tehty grazyquilt-tekniikalla, jota oli terapeuttista ommella flunssan ja leipomisen keskellä. Ajan riittäessä olisin ommellut tähtiä lisää, sillä ne ne näyttivät mielestäni hauskimmilta :) Nyt leikkasin kankaista pieniä tähtiä, joita oli tarjoilupöydässä siellä täällä, mutta ne eivät tainneet osua yhteenkään kuvaa. Ne vasta oli nopea valmistaa...

Poika tykkäsi itse tehdyistä koristeita ja kätevänä käsistään poika teki myös itse koristeita. Jokaiselle synttärivieraalle askarreltiin viiri, jossa luki nimi ja toisella puolellamustalla piirretty Mikki Hiiren pää. Samoin jokaisen paikalle poika askarteli Mikin pään, johon lautanen oli sopiva sijoittaa. Näin katossa oleva viiri sai kaverikseen poikaa miellyttävät Mikki Hiiret, jotka löytyivät myös synttärikakusta. Alimmaisessa kuvassa alareunassa näkyy ihan vähän lasten pöydän kattausta. Yksinkertaisesti toteutettuja ideoita ja nämä askarelut synnyttivät taas monta monta uutta ideaa, myös hieman suurempia ajatuksia :)