maanantai 21. tammikuuta 2013

Prinsessauutisia ja kiitos tunnustuksesta!

Onnenpotkuja on viime aikoina sadellut monestakin suunnasta:) 
Reilu viikko sitten perhemme sai pitkään odotetun kuudennen jäsenen, ihanaisen pienen prinsessan. Synnyttämään lähdettiin kesken verhojen ompelun :) Kotiin päästyäni siivosin sängynvierusnurkan puhtaaksi kuteista ja keskeneräisistä töistä. Tuntui hyvältä saada pois silmistä kaikki käsityö ja keskittyä olennaiseen. Nyt olen kuitenkin sen verran kaivanut lankoja esiin, että olen suunnitellut tuttiketjun virkkaamista.

Sairaalassa huomasin voittaneeni Neulanhaltijan -blogin arvonnassa tilkkutyökirjan, jota odotan innolla näkeväni! Siellä voisi olla idea tyttären tilkkupeittoon :)

Ja pari päivää sitten sain Täällä ollaan! - Blogista tunnustuksen. Suurkiitos siitä! Piristää mieltä suuresti! On mukavaa saada kommenttien lisäksi näin ihanaa palautetta!

Tunnustukseen kuuluu jakaa se eteenpäin viidelle blogille, joista tykkää (ja joilla on alle 200 lukijaa) ja kiittää linkillä tunnustuksen antajaa. Valitsin seuraavat viisi blogia, joista pidän:

(Vanhan ystäväni tekemiä huippuhienoja huovutettuja laukkuja, joissa kirjontaa ym.)

(Hienoja maalauksia ja kivoja virkkausideoita)

(Kahden siskoksen blogi, jossa loistavia virkkauksia ja ihania leivontoja, kannattaa kurkata!!!!)

(Mielettömän hienoja lapasia, sytomyssykamapanjaa ja nuttuja Etiopian lapsille)

(Käsityöammattilaisen ideoita arkeen kuin juhlaan ja mahtavaa käsityötaidetta ja huovutustöitä!)

Ulkona on ihana auringonpaiste, valoisaa tammikuuta kaikille lukijoille!




5 kommenttia:

  1. Ensinnäkin lämpimät onnittelut pienen prinsessan johdosta koko perheelle! :)

    Kiitos tunnustuksesta! Otan sen mukaani ja jossain vaiheessa jatkan eteen päin. Nyt vain taitaa aika mennä sytomyssyjen parissa sinne ystävänpäivään asti. Sitten samalla tutustun näihin toisiin tunnustuksen saajiin, kun kaikki taitavat olla minulle ennestään tuntemattomia.

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea pikku prinsessalle perheineen <3

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea prinsessasta! Ja kiitos tunnustuksesta :).

    VastaaPoista