sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Pitkästä aikaa pientä valmista!

Viime viikkoina on kädet olleet ihan täynnä töitä, mutta mitään ei silti ole tullut valmiiksi. Tänään nautittiin ihanasta ulkoilusäästä makkaraa paistaen. Nähtiin jo valkovuokkojakin! Olen virkannut alunperin joululahjaksi tarkoitettua pitsiliinaa valmiiksi, ja sen viimeiset kerrokset ovat kuin toffeeta. Vaikka kuinka virkkaa, valmista ei meinaa tulla millään! On kumma juttu, kun on niiiiin pieni liina ja niiiin suuri työ :) Samoin keskeneräiset torkkupeitto ja villamatto taitavat jäädä syksyä odottelemaan.... Äsken jatkoin yhden tilkkutyön ompelua ja sain jotain pientäkin valmiiksi: 



Nämä ovat maailman nopeimmat ja helpoimmat tyynynpäälliset! Miehen vanhoista kauluspaidoista leikkasin vain tyynyn kokoiset palat keskeltä ja ei tarvitse ommella napinläpiä tai vetoketjuja, kun napitus on jo valmiiksi! Näitä tein myös jouluksi Marimekon Jokapoikapaidoista. Toinen tyynyistä on olohuoneen sohvalle ja toinen Esikon sängylle. Ja pitää vielä lisätä, että sen verran löytyy mummoa minustakin, että säästin loput paitojen napit hihoista ja kauluksen kohdalta, jos vaikka joskus sattuu tarvitsemaan ;) Vaikka invemtaario pitäisi kaappeihin täällä huushollissa tehdä! Katsoin tällä viikolla Sisustusarkkitehti Marko Paanasen ja hän totesi ohjelmassaan: "Paras tapa sisustaa koti uudestaan, on siivota." Aika hyvä lausahdus....

Kiitos Sokeri Kukka! Minulla on 50 lukijaa täynnä! Ja kaksivuotissynttärit lähestyy ensi viikolla, niin pitää keksiä jotakin mukavaa teille lukijoille :) Ja vaikka en ole nyt ehtinyt omaa blogiani päivittää, olen mielenkiinnolla seurannut teidän töitänne! Ihania käsitöitä olette tehneet kevään aikana!

Tänään voisin yrittää virkata sen puolikierrosta vajaan pitsiliinan valmiiksi. Liinan nimi on Valkovuokko, joten johan sen pitäisikin valmistua :)

5 kommenttia:

  1. eine sehr hübsche Idee!

    VastaaPoista
  2. Onpas hauska idea tosiaan! Ja hauskat tuli tyynyistäkin! :)

    Sinulle ja blogillesi on tunnustus sivuillani! :

    VastaaPoista
  3. Kauniita ja näppäriä tyynyjä! Hauska ja käytännöllinen idea! :-)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kehuista, kommenteista ja erityisesti tunnustuksesta! On mukava keskustella ja vaihtaa ideoita seuraajien ja muiden bloggaajien kanssa!

    VastaaPoista
  5. Mahtava idea!! Ja muutenkin blogi vaikuttaa kivalta, taidanpa lisätä tämän lukulistaan! ;)
    Käyppäs kattomassa myös mun ja mun ystävän käsityö sekä askartelu blogi:
    silkkiperhoset.blogspot.fi

    VastaaPoista