keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Itsenäisyyspäiväksi


Olen tykästynyt pernteisiin. Pidän siitä, että kynttilät palaa samoissa kynttilän jaloissa joka vuosi samaan aikaan. Siitä tulee juhlan tuntu. Nämä Iittalan Festivon kynttilänjalat ovat kihlalahja mieheni Helvi-mummilta. Käytämme niitä muutenkin ja haaveilen jopa kokonaisesta kynttilänjalkaperheestä! Mutta siis näissä palaa aina Itsenäisyyspäivänä kaksi kynttilää ikkunalla. Jalat kaipasivat alleen vaan pientä liinaa ja viime tipassa sain liinan "valmiiksi". Keskelle aion vielä jatkaa ruusukirjailua, mutta tässä asussa liina koristi pöytää Itsenäisyyspäivänä. Ja sopii myös uuden vuoden juhlintaankin!


Tiesittekö muuten miksi Itsenäisyyspäivänä poltetaan kahta kynttilää ikkunalla? Kun sodan aikaan taloissa poltettiin ikkunoilla kahta kynttilää (kummassakin kynttiläruudussa yksi) joka ilmansuuntaan, niin sotaa paenneet tai sodassa taistelleet tiesivät, että tuvassa oli joku paikalla ja sinne oltiin tervetulleita. Kaunis muisto siis vieraanvaraisuudesta keskellä kaaosta.


Ja tämä tuoli ei liity muuhun päivitykseen mitenkään! Bongasin sen joskus tvsarjasta nimeltä Kiiltokuvia (mtv3). Siinä yksi päähenkilöistä piti kukkakauppaa ja menehtyi syöpään. Ja tämä tuoli oli kukkakaupassa. Haluaisin niin tuon tuolin itselleni! Meillä on samankaltainen tuoli kirpputorilta ostettuna ja tuo olisi täydellinen sen kaveriksi!!!! Haaveitahan saa olla....

Uutta vuotta kohti siis näin kevyin hömppähaavein! Raskas syksy saa ajattelemaan kepeitä. 
Rauhaisaa tulevaa vuotta meille jokaiselle toivoen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti