perjantai 24. lokakuuta 2014

Nyt on syyslomalomaloma ja hupaisaa on mulla


Hieman kauneutta pimeyteen ja flunssaisiin kasvoihin! Blogia selatessa huomasin tehneeni edelliset korvikset edellisen twitterpeittohaasteen (ks ed postaus) aikoihin. Siitä asti haaveilin sinisistäkin korviksista ja nyt sain nämä pääteltyä. Näissä on sama kukka kuin kummitytön viime joulun joululahjakorussa. Yritin kiinnittää ne korupohjaan niin, etteivät roiku kovasti, sillä kukka on melko suuri. Ensin ajattelin näiden olevan kovin kesäiset, mutta oikeastaan nämä sopivat talveen sinisyydessään täydellisesti! Nyt on jo lunta maassa ja flunssan vaivaamana emme ole päässeet ulos ihastelemaan pakkassäätä. On ollut siis hyvin aikaa neuloa ja virkata. Mutta nyt tekisi jo mieli ulos! On siivottu kaapin päällisistä lähtien pölyjä pois ja luettu kasapäin kirjoja, tottakai myös pelattu wiitä.... Nyt on kuitenkin menossa piiloleikki ja 1-vuotias herättää sekä hilpeyttä että ärtymystä piiloon menoillaan tai poistuloillaan.





keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Joululahjoja


Kun töissä asettelee joulukoristeita ja -liinoja pinoihin, iskee pakosti joulufiilis päälle, vaikka on vasta lokakuu! Mutta täytyyhän se käsityöläisen joulu jo tullakin, jos meinaa saada jotain itsetehtyä paketteihin! Lankana Novitan Hile (Akryyli, villa + polyesteri)  ja neuloin puikoilla nro 6. Eli tässä ensimmäiset joululahjat, menevät toki vaatehuoneeseen laatikkoon odottamaan joulua!



Ja muistutus 
Twitterpeittohaasteesta
jos sinulla on aikaa virkata tai neuloa yksi tai useampi tilkku lahjapeittoon, olen siitä hyvin kiitollinen! Täällä ohjeita, sekä täällä!

tiistai 21. lokakuuta 2014

Nukkekotiin



Pikkujuttuja nukkekotiin naapurintytölle. 
Näitä voisi virkata joulupaketteihinkin jo nyt etukäteen :)
Joululahjoja on puikoilla ja koukuilla...

torstai 16. lokakuuta 2014

Paljastanpa teille pienen salaisuuden....


...Kaikki ei aina internetissä ole sitä miltä näyttää....
...Kolme vuotta sitten virkkaamani piparitalo ei ole koskaan ollutkaan valmis!!!!! 
Olemme nauttineet tästä joulukoristeesta ja kolme joulua, vaikka pohja on ammottanut tyhjyyttään! Mutta nyt sain aikaiseksi virkata valmiiksi, koska aloitan uuden unelmien työn jouluapulaisena ja pomoni antoi vinkin, että työ vie aikaa niin paljon, että omat jouluvalmistelut pitää tehdä ajoissa. Joten sain inspiraation tehdä tämän valmiiksi. Ihan vielä ei tämän myötä kuitenkaan joulu ole valmis, mutta valmistelut aloitettu, kuten neuvo kävi! Lankana DropsMuskat tummanruskea (nro75), on muuten kiva ja sujuva lanka virkata!



Täällä alkuperäinen päivitys kolmen vuoden takaa

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Sukkaprojekti osa 1 ja lisää tilkkuja




Koska joka talveksi pitää saada ihanat uudet villasukat jalkaan tarvitsi niitä tai ei, keksimme lasten kanssa hauskan projektin! Jokainen lapsi saa itse suunnitella sukkansa ja minä vain neulon ne. Tässä siis ensimmäinen aikaansaannos: Ellin sukat




Neuloin kaksinkertaisen kantapään, jotta olisi hieman kestävämpi. Langat Nalle- tai Wool-lankaa.


Ja kiitos Riina uusista tilkuista! Nyt alkaa peitto saada jo väriä itseensä! Ihanaa!!!! Edellisessä postauksessa twitterpeittohaasteen ohjeet - Ajattelin, että osallistujien kanssa voisin järjestää arvonnan palkinnoksi, kun peitto on valmis :) Ja jokaisen osallistujan nimi (ja blogi tai twitternimi jos sellainen on) kirjoitetaan korttiin saajalle sekä tänne blogiin. 

tiistai 14. lokakuuta 2014

Villahousut ja tilkkuja


Nyt saa talvi tulla! Nämä villahousut aloitin jo viime talvena ja nyt sain valmiiksi. Olen ennenkin tehnyt kahdet samalla mallilla, mutta ohuemmasta villalangasta, nyt tein ilman ohjetta edellisistä mallia katsoen Seitsemästä veljeksestä. Oli siis sutjakkaa neuloa. 4-vuotiaalle sai jo neuloa lahkeeseen pituutta :) Pyllyn kohdall on perinteinen edestakaisin neulottu korotus ja ennen lahkeita lisätty silmukoita ja lahkeessa taas kavennettu. Ennen resoria olisi pitänyt kaventaa vielä muutama silmukka, että lahkeen resori olisi ollut kapeampi, mutta onpa nyt sellainen kuin on! Pakkassäille tervetuloa! Villasukat on puikoilla, niistä seuraavaksi!




Ja Twitterpeittohaaste on saanut ensimmäiset jonkun muun kuin minun tilkut: Kiitos Jonna!!!! 
Ihanaa peittomaniaa alkaa olla ilmassa!

Eli Twitterpeittohaaste on saanut nimensä, kun sain twitterissä sata seuraajaa viime syksynä täyteen ja silloin juhlistin sitä sadan tilkun tilkkupeitolla. Halusin antaa peiton hyväntekeväisyyteen, mutta arkiseen iloon. Edellisen sai vapaaehtoistyössä koko ikänsä viettänyt yksinhuoltajaäiti. Tämän syksyn peiton saa vakavasti sairastunut kolmen lapsen äiti. Ideana siis, että kaikki kenellä on aikaa voi neuloa tai virkata 15cm x 15cm tilkun ja lähettää sen minulle (Salavakatu 20, 15320 Lahti)

En tiedä olisiko liian suuri pala haukata, jos tavoitteeksi asettaa peitto jouluksi valmiiksi. Ja nyt tästä alkaa muodostua jo perinne, joten taidan ryhtyä tähän joka syksy! Eiköhän arkeen iloa kaipaavia tästä maailmasta löydy joka syksyksi.....  

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Pienelle pipo ja twitterpeittoon tilkut!


Olen innostunut palmikoista, kun nyt olen niitä oppinut neulomaan. Pipoja on mukava ja nopea tehdä ja joululahjoiksi näitä tekisi mieli neuloa enemmänkin - hmmmm - riittäisiköhän aika uuden työn ja neljän lapsen kanssa ;) 


Ja tässä minun ensimmäiset tilkut twitterpeittohaasteeseen! Ja ilahtuneena voin todeta, että neljältä ihmiseltä olen jo saamassa tilkkuja, olen niin innoissani että millainen tästä peitosta mahtaakaan tulla! Täällä ensimmäinen postaus peitosta. Eli jos sinulla on aikaa neuloa tai virkata 15cm x 15 cm tilkku tai tilkkuja niin lähetä minulle ja kasaan niistä peiton arkea ilahduttamaan lahjaksi sitä tarvitsevalle. Yhdessä saa paljon iloa aikaan!



lauantai 4. lokakuuta 2014

Verho ikkunassa!



Kahden ja puolen vuoden asumisen jälkeen meillä oli lopputarkastus ja sen kunniaksi sain ommeltua verhot ikkunaan! Toinen Tuvan verhoista on vielä kesken, mutta olen niin onnellinen verhoista, että oli pakko jo julkaista kuvaa täällä :) Idean verhoihin sain Alestalon kangaskaupasta. Meillä on kovin pimeä tupa pienien ikkunoiden ja jylhän kalliomaiseman vuoksi, joten kuvien laatu ei ole mitä parhain. Mutta tunnelma sitäkin lämpimämpi!



Verhotankona heinäseipäät, hyllynä kelopuun pätkät ja keittiönpöydällä pala kesää jäljellä. Keittiön pöydän päädyssä on vanhaan emalikakkuvuokaan istutettu kukka ja näin kuvasta katsoen sopii takan peltiin ja keittiön rosteriin ja kaappien ovivetimiin. Kuvasta näkee oman tuvan niin eri silmin: Mies ihmetteli kenen koti mahtaa olla kuvassa, kun leluja ym ei näy yhtään!