lauantai 8. marraskuuta 2014

Täydellinen juttu


Etelä-Suomen sanomissa oli tänään juttu hauskasta blogista. Oma koppa- blogi on minulle ihan uusi tuttavuus ja en blogin selaamisessa kovin pitkälle vielä ehtinyt, mutta mukavia ajatuksia osui heti silmään!

"Mistä ihmiset ovat keksineet, että täydellistä pitää olla?"

Niinpä! Mikä on edes täydellistä? Olen katsonut muutamia jaksoja Suomen kaunein koti- ohjelmaa ja siinä huomaan suorastaan ärsyyntyväni liian siisteistä ja klassisia esineitä täynnä olevista kodeista. Niistä puuttuu persoona! Sellainen voi olla kenen tahansa koti tai julkinen tila. Tykkään, että sekä sisustuksessa että käsitöissä ja elämässä yleensä näkyy oman käden jälki. Pöydässä kuuluu olla naarmuja, eteisessä hiekkaa, pallo keskellä nurmikkoa, lunta portailla, steariinia lyhdyn pohjalla, sormenjälkiä ikkunassa, puunroskaa takan edustalla ja murusia pöydän alla. 

Se on elämää, ei sen kummempaa. Ja me elämme elämää! Tekisi mieli jopa sanoa: Ommelkaamme, virkatkaamme ja neulokaamme vinoon, niin työ näyttää tekijältään! 

Mukavaa isänpäivävkonloppua kaikille lukijoille, nyt siirryn koneelta neulomaan sukkaa :)

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Turtles- lapaset ja ihanat tilkkuset


Naapurin ihanalla pikkupojalla oli syntymäpäivät ja jotain hauskaa piti keksiä. Yritin googlettaa poikien lapasia, mutta ihmeen vähän tuli Turlesien, Autojen tai Legojen kuvia. Joten piirsin paperille oman mallin. Lopputulos ei ihan ollut onnistunut, koska omat pojat eivät tunnistaneet hahmoa. Tulihan siitä vähän mykkyräinen ja vaikea saada oiottua - mutta harjoitus tekee mestarin ja seuraavat lapaset on jo puikoilla :) 



Ja kiitos Essille ja Erikalle ihanista tilkuista! Twitterpeittohaaste on käynnissä ja on ihanaa odottaa postia saapuvaksi. Jos siis innostut lähtemään mukaan peittoprojektiin, niin neulo tai virkkaa 15 x 15cm tilkku ja lähetä se minulle. Osoite löytyy ensimmäisestä peittopostauksesta. Kasaan tilkuista peiton joululahjaksi kolmen lapsen äidille yllätyksenä arkea piristämään. Edellinen peitto ainakin ilahdutti Saajaa. Lähde siis mukaan!